Polku unelmaan yhdistää

Olemme Tatiana ja Svetlana. Vähän aikaa sitten me emme edes tunteneet toisiamme, mutta nykyään monet asiat yhdistävät ja lähentävät meitä.

Monille maahanmuuttajille elämä Suomessa alkaa kotoutumissuunnitelmasta ja kotoutumiskursseista. Nämä kaksi asiaa ovat iso askel kohti tulevaa elämää uudessa kotimaassa.

Kaksi vuotta sitten me muutimme perheidemme kanssa Venäjältä Suomeen. Pikku hiljaa saimme lastemme arjet kuntoon ja oli viihdoinkin äitien, eli meidän vuoro. Emme tuhlanneet aikaamme ja aloimme heti opiskella suomen kieltä kotoutumiskoulutuksissa. Yleensä kotoutumiskoulutuksen kolmannen moduulin lopussa opiskelijoiden kuuluu etsiä työpaikkaa, jossa he suorittavat kuuden viikon työharjoittelun. Ihannetyöpaikalla opiskelija kehittää itseään sekä toteuttaa omat ammatilliset suunnitelmat.

Kun Tatiana asui vielä Venäjällä, niin äitiysloman aikana hän kiinnostui sisustussuunnittelijan ammatista. Jo silloin hän ymmärsi, että haluaa päästä kehittämään itseään sisustusalalla.

Svetlana valmistui psykologiksi Venäjällä, mutta hän on aina ollut kiinnostunut erilaisista käsitöistä. Hän harrasti myös valokuvausta. Silloin hän ei voinut vielä kuvitellakaan, että harrastuksesta voisi joskus tulla ammatti.

Estetiikantaju ja -halu saivat meidät työharjoitteluun Helsingin Maalariammattikouluun. Täällä lämpimässä ja ystävällisessä ilmapiirissä opiskelijoiden ja opettajien keskuudessa meidän polut kohtasivat.

Svetlana on jo opiskelija sisustusalalla, ja Tatiana juuri haki tänne opiskelemaan. Nyt hän kehittää suomen kieltä päästäkseen myös osaksi Helsingin Maalariammattikoulua ja lähemmäksi unelmaansa – työskennellä sisustusalalla.

Toivomme, että tulevaisuudessa sisustajina pystyisimme luomaan kauniita ja kodikkaita sisätiloja, olipa kyseessä asiakkaan oma koti tai yrityksen toimitila.

Tatiana & Svetlana