Ammatillista koulutusta vuodesta 1930

Helsingin Maalariammattikoulu on yksityinen, maalaus-, lattianpäällystys-, restaurointi- ja sisustusalan koulutukseen ja niiden kehittämiseen erikoistunut ammatillinen oppilaitos. Helsingin Maalariammattikoulu on yli 90-vuotisen historiansa ajan toiminut saumattomassa yhteistyössä yritysten, teollisuuden ja kaupan kanssa. Yhteistyötä tehdään kaikkien työelämää edustavien ja ammatilliseen koulutukseen liittyvien tahojen kanssa.

Opiskelijoille oppilaitos tarjoaa turvallisen ja avoimen oppimisympäristön. Helsingin Maalariammattikoulussa suoritettu tutkinto on alan ammattilaisten keskuudessa käsite. Opiskelijoiden ohjaamisessa arvostetaan sekä ammatillista että pedagogista osaamista.

Helsingin Maalariammattikoulun toimintaa ja osaamista kehitetään jatkuvasti. Oppilaitos haluaa olla jatkossakin ammatillisen koulutuksen huippuyksikkö. Tähän haasteeseen vastataan mm. oppilaitoksen ja sen toiminnan jatkuvalla kehittämisellä. Oppilaitoksen itsearvioinnin lisäksi kehittämistä ohjaa ulkoisen arvioinnin kautta saatava palaute.

Usein kysyttyä

Jatkuva haku tarkoittaa, että voit hakea koulutukseen milloin tahansa, myös yhteishaun ulkopuolella. Täytä hakemus täällä. Opintojen alkamisesta sovitaan yksilöllisesti.

Opiskelijamme ovat suoraan peruskoulusta valmistuneita sekä työssäkäyviä. Kansainvälistä, monikulttuurista ja kaiken ikäistä.

Opetuskieli on vain suomi.

Tarjoamme yhden lämpimän aterian päivässä.

Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi?

Ota meihin yhteyttä, autamme mielellämme.

Johtokunnan jäsenet

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Pellentesque ultrices tincidunt risus. Etiam pellentesque purus eget enim faucibus, ut tristique sapien porta. Nunc eu risus et diam ornare blandit nec sed sapien.

Mauri Mustonen, puheenjohtaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Pellentesque ultrices tincidunt risus. Etiam pellentesque purus eget enim faucibus, ut tristique sapien porta. Nunc eu risus et diam ornare blandit nec sed sapien.

Jari Jussila, varapuheenjohtaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Pellentesque ultrices tincidunt risus. Etiam pellentesque purus eget enim faucibus, ut tristique sapien porta. Nunc eu risus et diam ornare blandit nec sed sapien.

Tapio Hinkka

Kauko Kinnunen

Jaakko Kuikanmäki

Veli-Pekka Kylén

Hannu Liehunen

Tomi Oksanen

Alice Sacklén

Antti Vilén

Kari Väisänen

Marcus Wallström
Jäsenet:Henkilökohtainen varajäsenet:
Jari Jussila (puheenjohtaja)Pirjo Lahdenperä
Alice Sacklén  (varapuheenjohtaja)Mauri Mustonen
Jaakko KuikanmäkiMarjo Heikkilä
Veli-Pekka KylénPetri Sirviö
Teijo PynnönenMatti-Pekka Mäntylä
Rami KuparinenMarcus Wallström
Kauko KinnunenJari Lahtinen
Tapio HinkkaMauno Salminen
Kari VäisänenReijo Hinkka
Antti VilénJouko Salminen
Tomi OksanenTiina Keiho
Hannu LiehunenKatriina Sarjos